Vinkkejä kitaransoiton aloittelijoille

Home / Musiikki harrastuksena / Vinkkejä kitaransoiton aloittelijoille

Vinkkejä kitaransoiton aloittelijoille

Kitaransoitto on yksi maailman suosituimmista harrastuksista. Ihmiset ympäri maailman ovat jo vuosikymmeniä koittaneet tulla mestariksi tässä lajissa, mutta vain harva siinä onnistuu. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kitaraa kannattaisi harkita ensimmäiseksi soittimeksi musiikista kiinnostuneille. Tässä siis muutamia vinkkejä miten päästä alkuun kitaransoitossa.

Otteet ja soinnut

Otteita sekä sointuja kitarassa on todella monia, ja ne ovat lisääntyneet jatkuvasti vuosien varrella, kun ammattilaiset ovat kehittyneet kitaran soittamisessa. Kitaran soitto kannattaa ehdottomasti aloittaa sillä, että ottaa ihan perussoinnut haltuun. Ne voivat olla mollissa tai duurissa, ja jotkut soinnut ja otteet ovat luonnollisesti vaikeampia kuin toiset.

Sointujen ja otteiden opettelun voi aloittaa siitä, että alkaa tutkia kitaran kieliä, ja sitä miltä ne kuulostavat niitä soittaessa. Kitara tulisi olla vireessä, ja tähän löytyy nykyaikana muun muassa sovelluksia älypuhelimien sovelluskaupoista. Ihan sellaisella perus ilmaisella sovelluksellakin saa kitaran ihan hyvään vireeseen ja ohjeetkin useimmiten löytyvät suoraan sovelluksesta.

Kun kitara on vireessä, niin tulisi aloittaa perussointujen opetteleminen, ja niiden toistaminen. Näihinkin löytyy ohjeet internetistä, joten aloittelijoilla modernissa maailmassa on sinänsä paljon helpommat lähtökohdat, kun mitä ne olisivat olleet vaikkapa 1960-luvulla. Yleisimmät soinnut ovat esimerkiksi E-molli, C, D, sekä A.

Kuinka kehittyä paremmaksi

Kitaran soiton aloittelijoilla tulisi aina muistaa, että nyt on tullut valittua melko pitkäjänteinen harrastus, eli kehittyminen vie aikaa sekä vaatii toistoja. Toistot ovat se pääasia kitaran opettelemisessa, ja siksi sitä tulisikin tehdä vähintään viikoittain.

Toistoilla tarkoitetaan siis sitä, että soitetaan samoja sointuja ja käytetään samoja otteita uudelleen ja uudelleen, kunnes ne sujuvat ongelmitta. Yleisin tapa opetella kitaransoittoa onkin juuri se, että vaihtelee vaikka kahden eri soinnun välillä, ja yrittää saada sormet mahdollisimman nopeaa oikeisiin kohtiin kitaran kielillä. Sitten kun on opetellut nämä kyseiset soinnut, niin voi siirtyä joihinkin toisiin sointuihin ja taas toistaa niitä vaihdellen kahden tai useamman soinnun välillä kunnes ne on opetellut.

Sitten kun on saanut perussoinnut haltuun, niin voi jo alkaa opettelemaan jonkun helpon kappaleen soittamista. Se on mahtava tunne, kun osaa soittaa ensimmäisen kappaleensa kitaralla.

booster