Haaveena ikioma bändi

Home / Musiikki harrastuksena / Haaveena ikioma bändi

Haaveena ikioma bändi

Onko suurin haaveesi perustaa ikioma bändi, mutta et oikein tiedä, mistä lähteä liikkeelle? Jos olet jo pitkään haaveillut oman bändin perustamisesta kannattaa lukea tämä aiheeseen pureutuva artikkelimme, ja napata parhaat vinkkimme talteen.

Bändin nimi ja kokoonpanon muodostaminen

Jos olet perustamassa omaa bändiä, on sille tietysti aivan ensimmäiseksi keksittävä osuva ja iskevä nimi. Kannattaa valita nimi, joka jää helposti mieleen, ja samalla erottuu jollain tavalla joukosta. Ellei oma mielikuvitus riitä nimen keksimiseen, löytyy netistä paljon ideoita ja vinkkejä myös tähän asiaan.

Toisinaan bändikaverit löytyvät aivan luonnollisella tavalla lähipiiristä tai vaikkapa oppilaitoksen bändikerhosta, mutta ellei juurikaan tunne muita muusikoita, voi bändin miehityksen kokoon saaminen olla haastavaa. Tällaisessa tapauksessa netin aarreaitat voivat jälleen olla avuksi, sillä netistä löytyy hyviä musiikkisivustoja, joilla voi ilmoittaa etsivänsä muusikoita uuteen bändiin. Kannattaa pitää huolta siitä, että ilmoitus pysyy lyhyenä ja ytimekkäänä, ja että se herättää potentiaalisten uusien bändikavereiden huomion.

Etukäteen kannattaa miettiä myös sitä, millainen kokoonpano olisi bändille optimaalisin. Ehkäpä bändissä voisi käyttää niin kutsuttua voimatrioa, jossa soittavat rumpali, basisti ja kitaristi. Voimatrio nimittäin taipuu soittamaan hyvin monenlaista musiikkia.

Mieti etukäteen millaista musiikkia tuleva bändisi soittaa

Erityisen tärkeää on päättää, millaista musiikkia tuleva bändi soittaa. Vaikka sinulla bändin perustajana ovatkin käsissäsi taiteelliset ohjakset, muista, että on tärkeää ottaa huomioon myös bändin muiden jäsenten mielipiteet. Elleivät muut bändin jäsenet koe musiikkia omakseen, on heidän vaikeaa sitoutua säännölliseen harjoitteluun, mikä näkyy väistämättä bändin kehittymisessä.

Kiinnitä huomiota riittävään harjoitteluun ja harjoitustiloihin

Harjoituksen sanotaan tekevän mestarin, eikä tätä näkökulmaa sovi suinkaan aliarvioida myöskään musiikin tekemisen saralla. Tästä syystä onkin tärkeää varmistaa, että bändisi harjoittelee riittävän paljon ja monipuolisesti. Samalla uuden bändin jäsenet myös oppivat tuntemaan toisensa paremmin, mikä auttaa luomaan tärkeää yhteishenkeä, josta bändin tulevaisuus on erittäin riippuvainen. Jotta harjoittelu sujuisi mukavissa merkeissä ja naapureita häiritsemättä, on sille myös löydettävä sopiva treenipaikka.

booster