Millaisia koulutusvaihtoehtoja musiikkiala tarjoaa?

Home / Musiikkialan koulutus / Millaisia koulutusvaihtoehtoja musiikkiala tarjoaa?

Millaisia koulutusvaihtoehtoja musiikkiala tarjoaa?

2000-luvun alkupuolen popia leimasivat poikabändit. Niiden suosio ei kuitenkaan kestänyt kovin pitkään, ja uudet musiikkilajit alkoivat haastaa popmusiikkia entistä voimakkaammin, ja ne siirtyivät lopulta hallitsemaan musiikkigenreä. Samalla perinteisessä popmusiikissa alkoi tapahtua muutoksia. 2000-luvun suosituimpia pop-muusikoita ovat esimerkiksi Lady Gaga ja Justin Bieber. Justin Bieberin voidaan katsoa palanneet popmusiikin juurille siinä mielessä, että hänen kappaleensa vetoavat helposti suuriin massoihin. Vaikka popin voidaankin sanoa muuttuneen, ei se ole missään vaiheessa täysin kadonnut. Myöskään popin suosio ei ole milloinkaan hiipunut merkittävästi. On siis todennäköistä, että muodossa tai toisessa pop jatkaa ratsastamista musiikkifanien suosion harjalla. Juuri tästä syystä monet nuoret haaveilevat ammattimuusikon urasta, vaikka unelma pop-tähteydestä ei olisikaan kovin realistinen. Aivan suurimmaksi tähdeksi nouseminen on mahdollista vain hyvin harvalle, mutta musiikkiala tarjoaa monia muitakin koulutusvaihtoehtoja, joiden kautta avautuvat realistiset työllistymismahdollisuudet. Seuraavaksi kerromme näistä vaihtoehdoista hieman lisää.

Musiikkiala tarjoaa monia koulutusvaihtoehtoja

Jos haaveena on muusikon ura, voi opiskella esimerkiksi tietyn soittimen soittamista, laulua, musiikin tuottamista tai säveltämistä. Esimerkiksi kansanopistot tarjoavat musiikkialan koulutusta, mutta alalla on mahdollista suorittaa myös esimerkiksi ammattikorkeakoulututkinto. Kansanopistosta löytyy esimerkiksi rytmimusiikkiin keskittyvä opintolinja, sekä opintolinja, joka johdattelee opiskelijan musiikin sekä musiikkiteknologian maailmaan. Ammattikorkeakoulussa voi opiskella esimerkiksi musiikkipedagogiksi. Jos haluaa tietää lisää musiikkialan koulutuksesta, kannattaa vertailla erilaisia koulutusvaihtoehtoja netissä, ja etsiä itselle parhaiten sopiva vaihtoehto.

Millaiselle opiskelijalle musiikkiala sopii?

Musiikkiala soveltuu kaikille musiikista kiinnostuneille, jotka ovat musiikillisesti lahjakkaita. Ala vaatii oman osaamisen jatkuvaa ylläpitoa ja päivitystä. Jos haluaa jonkin tietyn soittimen soittamisen ammattilaiseksi, vaatii se runsasta harjoittelua ja pitkäjänteisyyttä. Monet parhaista soittajista ovat aloittaneet harjoittelun jo lapsuudessa, ja jatkaneet harjoittelua ahkerasti vuosikausia.

booster